Rakennusliike
VA-Palvelu Oy

VA-Palvelu Oy on Espoosta lähtöisin oleva maanrakennustöihin ja perustusrakentamiseen keskittyvä yritys. Merkittävä osa asiakaskunnastamme on Uudellamaalla sijaitsevia yrityksiä ja yksityisiä kotitalouksia, kuten myös alueelle kuuluvat kaupungit ja kunnat.

Pääsääntöinen toiminta-alueemme kattaa seuraavat kaupungit: Helsinki, Espoo, Vantaa, Nurmijärvi, Kirkkonummi, Hyvinkää, Järvenpää, Tuusula, Sipoo, Vihti, Mäntsälä, Siuntio, Lohja, Porvoo, Riihimäki, Loppi, Hämeenlinna, Hausjärvi ja Janakkala.

Maanrakennustyöt ja perustusrakentaminen kaiken kattavana palveluna

Teemme erikoisosaamisena erilaisia maanrakennustöitä ja perustusrakentamiseen liittyviä töitä. Kattavista yksittäisistä palveluista koostamme mielellämme asiakkaalle räätälöidyn kokonaisvaltaisen palvelupaketin, johon kuuluu esimerkiksi maanrakennustyöt, pihatyöt ja infrarakennustyöt. Toteutamme kaikki kohteet pääsääntöisesti urakkahinnoittelulla.

Kauttamme saa rakennustöiden lisäksi myös kiviainekset, lavettikuljetukset ja maanajot, pienemmässä tai isommassa mittakaavassa.